lauantai 3. syyskuuta 2016

Kumpi oli ensin...muna vai kana?

Kuulumisia piiitkästä aikaa, elossa edelleen porskutellaan mutta olossa ei ihmeempiä muutoksia.Pään MRI oli puhdas huh huh. Neurologilta jäi käteen suositus mennä toiselle lääkärille, jota noudatinkin. Muuten epstein bar-vasta-aineet oli taivaissa, mutta neurologi oli sitä mieltä ettei niistä tarvitse murehtia. Sain kuitenkin pyytämäni valavir-reseptin kouraani. Lueskelin että ebv voi kroonistua ja siihen voisi kokeilla kyseistä viruslääkitystä. EBV kuuluu herpesvirusten perheeseen, joten valavir voisi siihen tehota. Söin sitä kuukauden päivät ja koko sen ajan ihmettelin miksi alaselkä on niin pirun kipeä... aloin lukemaan lääkkeen pakkausselostetta ja ratkaisu löytyi sitten sieltä. Eli lääkettä ei tulisi käyttää jos munuaisissa on häikkää. Huhtikuun verikokeissa mulla oli lievä munuaisen vajaatoiminta, josta neurologi ei edes mulle maininnut mitään vaan bongasin sen itse jälkeenpäin kun tarkastelin kokeideni tuloksia. Joten lopetin kuukauden syönnin jälkeen valavirin ja selkäkivut hellitti saman tien.

Toinen lääkäri otatti taas liudan testejä, joista paljastui että tuma-vasta-aineet oli nelinkertaistuneet puolen vuoden sisällä...ja laitti lähetteen reumapolille. Siellä kierroksella olen edelleen. Kerran olen jo reumalla taas käynyt ja otettiin jäätävä määrä kokeita. Ilmeni että juu tumat on koholla, mutta yksiselitteistä syytä verikokeista ei löytynyt. Nyt odottelen lähetettä huulibiopsiaan, josko se olisi sitten sjögrenin syndroomaa pukkaamassa. Laitti myös neuron polille kyselyä, kun oireet kovin muistuttavat ohutsäieneuropatiaa. Tässä kovin olen pohtinut tosiaan, että kumpi oli ensin borrelioosi vai autoimmuunisairaus. Toivoisin jo jotain diagnoosia, henkisesti olen aika uupunut elämään kipujen kanssa epätietoisuudessa. Selkeästi paheni oireet odotellessani kaiken maailman testien tuloksia myelooseista sun muista sairauksista. Kun vihdoin tulokset tuli niin stressi helpotti ja kivutkin siinä samassa lieventyivät.

Cowden menee edelleen, mutta annoksia olen vähentänyt neljästä kolmeen päivässä ja tippojen määrää vähän nostanut. Kahdesti olen yrittänyt jättää ne kokonaan pois, mutta viikossa kivut pahentuneet ja nöyränä olen taas palannut protokollaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti