perjantai 14. elokuuta 2015

Matkakuulumisia

Heippa taas!

Viikko Kreikassa vierähti liian nopeasti... siksikin koska kaikki kivut ja puutumiset hävisi ensimmäisen lomapäivän jälkeen. Söin matkalla kaikkea mahdollista, pita gyroksia, jäätelöä, leipää, olutta, karkkia... ahhh sitä herkuttelua. Maha voi hyvin eikä yhtään vaivannut ruokavaliosta huolimatta. Kosteusprosentti oli yli 80 ja lämpöä riitti. Unohdin olevani sairas, unohdin kivut ja ahdistuksen borrelioosista. Olin oma itseni, jaksoin kävellä eikä jalat vaivanneet muuta kuin normaalilla turvotuksella mitä minulla on aina ollut kun olen ollut matkalla etelässä. Myös itsepintaiset ihottumaläikät paranivat ennätysvauhtia meriveden ja auringon ansiosta. Kuvittelin jo että nyt vihdoin voin unohtaa oireilut.... Palattiin Suomeen edellispäivänä. Jo saman päivän iltana sormiin ja varpaisiin alkoi hiipiä puutumista ja kipuja. Seuraava yö oli tuskaa. Heräilin taas paniikkikohtauksiin mitä matkalla ei tapahtunut kertaakaan. Nivelet kipuilivat ja kaikki raajat tulivat kankeiksi. Kasvojen vasen puoli puutui taas. Mitä ihmettä.... mistä tämä voi johtua. Olen yhdistänyt kivut tähän asti  ruokaan mutta nyt se ei oikein enää vakuuta minua. Ehkä lämpö ja korkea kosteus jollakin mekanismilla poisti kivut ja puutumisen koska heti suomen viileyteen palaaminen sai ne palaamaan. Olen niin pettynyt taas olooni.

No kotiin saapuessa odotti postissa Cowdenin yrttitilaus. Leuka loksahti auki kun noudin pakettia, sillä oli kokoa ja painoa melkoisesti. Tilasin kolmen kuun yrtit kerralla ja nyt yrttipullot odottavat rivissä aloitusta. Pelottaa aloittaa ne, tiedän että oireet nousevat pintaan ja oloni pahenee. Soitin aamulla terveyskeskukseen kun ei edelleenkään ole kuulunut mitään sieltä. No sen verran hoitaja näki että konsultaatiopyyntö infektiopolille on lähetetty mutta sieltä ei ole tullut mitään vastausta. Uskomattoman hidasta toimintaa en voi muuta sanoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti